Tallin tilat

Päätalli

Breawan päätalli on valmistunut alkuvuodesta 2007 ja se majoittaa 200asukasta. Tallin jokainen karsina on saman kokoinen, tosin seinien korkeuseroja on, eiväthän pienet shetlanninponit näkisi tallikäytävälle ollenkaan puoliverisen karsinasta. Karsinoissa on juoma-automaatti helpottamassa tallityöntekijöiden töitä. Karsinoissa on myös ruokakuppi, heinäteline ja suolakivi. Karsinoiden ovet ovat käytävälle päin aukeavia, loimitankoja ei joka karsinan edessä ole mutta kaltereista roikkuu aina käytävälle paksu naru jonka päälle voi loimet hetkeksi laittaa.

Karsinoiden alaosat ovat puuta, yläosat kalteria, tosin ovessa ei ole kaltereita. Koska tallin ovet aukeavat käytävälle päin, ei hevosia ole kaikkein käytännöllisintä hoitaa käytävällä. Tämän vuoksi tallissa on 13 pesukarsinaa, joissa jokaisessa hevosta saa myös harjata ja sen saa kiinni kummaltakin puolelta.

Tallissa on 6 varustehuonetta ja 2 loimienkuivatushuonetta. Rehuvarasto ei ole tallissa, vaan omassa rakennuksessaan tallipihalla. Tallissa on 2 kuivike varastoa, kummassakin on pakattuna kasa purua ja 5 kottikärryä. Tapana on avata puru pakkaus kottikärryyn, avattuja pakkauksia ei tule jättää kuivike varastoon vaan kaikki kuivike on laitettava karsinoihin heti kun se on avattu kottikärryyn, on vaikeata saada siististi purua loppupaketista kottikärryyn. Jokaiseen karsinaan menee noin 3 tai 4 pakkausta purua.

Jokaisessa varustehuoneessa suitset ja satulat ovat siististi omissa telineissään. Jokaisessa varustehuoneessa on myös pöytä jonka äärellä jutella muiden kanssa tai laittaa suitsien osat jos suitsia pesee. Pöydälle ei saa jättää levälleen suitsia tai muita. Varustehuoneissa on myös vesivessat. Loimilaatikot vievät yhden seinän. Hevosten suojat ovat niiden harjaämpäreissä, harjaämpärit taas on piilotettu isoon kaappiin.

Yksityistalli

Tallimme pihapiirissä on 15 yksityishevosta majoittava talli. Yksityistallimme on valmistunut 2009 alkupuolella ja se eroaa päätallista jonkin verran. Yksityistallin ovet ovat kaikille auki päivällä mutta joku tallin henkilökunnasta laittaa ovet lukkoon noin 20.30 illalla ja tulee avaamaan ovet taas 07.30 aamulla. Jokaisella yksityistallissa majailevan hevosen omistajalla on kuitenkin yksityistallin avain, jotta omistajat pääsevät hevostensa luokse vaikkapa aamulla laittamaan hevostaan kilpakuntoon aikaisemmin.

Tallin karsinoiden ovet ovat liukuovia. Alaosat karsinoista ovat puuta ja yläosasta kaltereita. Karsinoiden välissä on aina tiiliseinä, johon on kiinnitetty rengas ja riimunaru, jotta hevosen voi hoitaa myös käytävällä. Tietysti toivomme että hevoset hoidettaisi niiden omissa karsinoissa jotta hevoset taluttajineen pääsisivät kulkemaan käytävällä esteettömästi ilman että toista hevosta joudutaan siirtämään kokoajan.

Yksäritallissamme on kaksi pesukarsinaa joissa kummassakin hevosen saa kummaltakin puolelta kiinni. Kun hevosen hoitaa käytävällä tai pesutilassa, on jäljet hoidettava pois heti hoidon jälkeen. Kavioista irronnutta likaa, karvoja ja hevosten lantakasoja ei saa jättää keskelle tallikäytävää tai tallin omistaja saa raivokohtauksen. Pesupaikalla kiinnittäkäämme huomiota että karvoja ja likaa ei saa siivota viemärin päälle, se menee tukkeeseen.

Tallissa on yksi, iso satulahuone. Jokaisella yksityishevosella on oma lukollinen kaappi jonne on piilotettu satulateline ja suitsiteline, kaappiin mahtuu myös pari raippaa, kypärä, ratsastuskengät tai saappaat ja harjaämpäri. Jokaisella yksityishevosella on myös oma loimilaatikko, lukollinen sekin. Satulahuoneen ovi on aina lukittu, mutta pienen loimien ja satulahuopien kuivatushuoneen oveen ei tarvita avainta koska sinne pääsee vain satulahuoneesta.

Breawan hevosilla ja yksityisillä rehuvarasto on samassa keltaisessa puurakennuksessa mutta yksityisten ja muiden hevosten rehut ovat eri tilassa. Yksityistallilla on myös oma kuivikevarasto.

Tarhat

Breawan omistamien hevosten ja ponien käytössä on noin 65 tarhaa. Suurimmassa osassa tarhoja on yleensä kaksi hevosta tai ponia mutta joissakin tarhoissa taas on enemmän kuin kaksi hevosta ja joissakin vain yksi. Tarhojen koot vaihtelevat mutta suurimpiin tarhoihin mahtuu 6hevosta.

Joissakin tarhoissa on puuaita, mutta suurimmassa osassa on sähkölangat. Osassa tarhoissa taas on puuaita ja sähkölanka. Tarhoista 5 on ruohotarhoja ja loput hiekkatarhoja. Yleensä ruohotarhat ovat täysin poissa käytössä jos suinkin mahdollista mutaisilla ilmoilla. Isoimmissa tarhoissa on katokset.

Yksityisille Breawa tarjoaa 15 tarhaa, eli jokaisella yksityisellä on mahdollisuus omaan tilavaan tarhaan. Ryhmässä tarhaus on myös mahdollista jos omistaja tahtoo. Yksityisten tarhat ovat kaikki aidattu sekä sähkölangalla että puuaidalla ja jokainen tarhoista on hiekkapohjaisia. Kaikkien yksityisten laitumet ovat saman kokoisia, jokaiseen mahtuu noin 3 hevosta joten yhdelle hevoselle ne ovat siis hyvin tilavat.

Laitumet

Laitumia jotka ovat Breawan omien hevosten valtaamia, on 26. Laitumista 10 on on oreille ja toiset 10 on tammoille. Ruunat, joita tallilla on hyvin vähän tarhataan tammojen kanssa. Yksi laidun on käytössä tammoille joilla on maitovarsa tai jotka varsovat kesän aikana. Loput kaksi laidunta ovat nuorille, jo emistään erotetuille varsoille. Taas nuoret tammat ja orit omilla laitumillaan.

Nuorten varsojen laitumet eroavat muista laitumista niin että niissä on enemmän maastoa jossa nuorten hevosten on hyvä kehittää koordinaatiokykyään. Toki nuorten laitumella on myös tasaista laidunmaatakin. Tavallisista laitumista osa on niin että hevoset saavat hieman varjoa ja ehkä hitusen lihaksiakin metsässä.

Osa laitumista on aidattu vain puuaidalla, osassa taas on sähkölanka ja parissa taas puuaita jota kiertää myös sähkölanka, puusähkölankalaitumet ovat karkaileville hevosille ja kuten ehkä saattaa arvata on suurin osa tällaisista laitumista orien käytössä. Laitumet ovat kaikki käytössä vain kesäisin. Koska tallin laidunkausi on pitkä, on tallilla kolme laidunta aina tyhjänä. Hevoset syövät ruohon laitumelta nopeasti loppuun, voidaan ne aina siirtää tyhjälle laitumelle jolla on ruohoa ja jättää laidun jonka ruoho on syöty, kasvamaan rauhassa.

Jokaisella laitumella on useita katoksia jonne laiduntavat hevoset pääsevät heti tahtoessaan turvaan paahteelta tai sateensuojaan. Jos kesällä sataa kovin paljon ja näyttää sille että laitumet ovat muuttumassa pelkäksi kuravelliksi, saatetaan hevoset ottaa takaisin tarhoihin myös kesken kesän. Onneksi näin ei jouduta tekemään kovin usein.

Yksityisten käytössä laitumia on 3, yksi oreille, yksi tammoille. Ruunien omistajat saavat päättää laiduntaako ruuna orien vai tammojen kanssa. Yksi laitumista on aina tyhjänä. Yksityisten kaikki laitumet on aidattu puuaidalla ja sähkölangalla jotta hevoset varmasti pysyisivät sisällä. Ikävä kyllä yksityishevosten varsoville tammoille ja maitovarsoille ei ole omaa laidunta.

Tahtoessaan yksityisen omistaja voi myös lisämaksusta majoittaa tammansa varsan kanssa Breawan varsatammojen kanssa samalle laitumelle. Myöskään nuorille emistä erotetuille yksityisvarsoille ei ole omaa laidunta joskin lisämaksusta nekin voivat päästä Breawan omien nuorten hevosten kanssa laitumelle.

Kaikilla yksityishevosten laitumilla on pieni pala metsää jossa hevoset saavat vaellella. Myös yksityisten laitumilla on paljon katoksia. Myös yksityishevoset haetaan sisälle talliin jos laitumet muuttuvat pelkäksi kuravelliksi.

Liikutusmahdollisuudet

Breawa omaa kattavat liikutusmahdollisuudet. Tallilla on oma iso maneesi, jättimäinen kenttä, paljon mukavia maastopolkuja ja kävelytyskone.

Breawan kenttä on tilava ja erinomaisesti valaistu. Kenttää kiertävät valkoiset puuaidat. Kentällä voi pitää kahtakin isohkoa valmennusta ilman että tulee ahdasta. Puolet kentästä on kuitenkin aina täynnä esteitä, koska tallissa on paljon hevosia, hypätään kentällä päivittäin, ei esteitä kerätä koskaan pois vaan siirrellään sopivaan paikkaan. Puolet kentästä kuuluu kuitenkin jättää vapaaksi ratsukoille jotka eivät halua hypätä.

Tallin maneesi on valoisa ja hyvin tilava, muttei silti aivan yhtä tilava kuin tallin kenttä. Maneesissamme on kahvio josta pystyy katselemaan ratsastusta sekä maneesissa että kentällä, kahvioon pääsee sekä maneesista että kentän puolelta. Kentän estepuoli on kahviota lähempänä. Maneesiin kootut esteet kerätään aina pois ratsastuksen jälkeen. Maneesissamme on lämmitys joten se on talvellakin lämmin ja kesällä mukavan viileä.

Breawan maastoihin on merkitty noin 15 erilaista ja eripituista maastoreittiä. Osalla on maastoesteitä ja jotkin johtavat jollekin, toiset taas eivät oikeastaan juuri minnekään jos merkittyä reittiä seurataan. Talli omistaa myös yhden pellon joka on oikeastaan käytössä ainoastaan täydellisenä, pitkänä laukkapätkänä. Tallin lähellä sijaitseva järvi on sopiva hevosten uittoon ja kesällä se onkin suosittu uittopaikka. Tallin kävelytyskone on päivittäin käytössä sillä emme ehdi liikuttaa kaikkia hevosia niiden suuren määrän vuoksi.