© kuvaaja ei tahdo nimeään mainittavan

virallinen nimi Vakamikko BRE rotu, sukupuoli suomenhevonen, ori
syntymäaika ja ikä 31.07.11, 8.6v rekisterinumero VH11-018-1251
säkäkorkeus 158cm omistaja Miltsu (VRL-05564), Breawa
painotus yleispainotus kasvattaja Miltsu (VRL-05564), Breawa
koulutus ko. He A, re. 100cm saavutukset -
täyttänyt 3 vuotta 20.03.13


Luonnekuvaus

Vakamikko BRE on eloisa, mutta kiltti suomenhevosori, jonka huomio tuntuu poukkoilevan asiasta toiseen. Toisinaan ihminen saakin todella muistuttaa itsestään orille, jonka huomio on jossakin aivan muualla. Vaikka Mikko onkin perusluonteeltaan kiltti, ei sitä kenen tahansa käsiteltäväksi voi antaa. Häslätessään iso suomenhevosori saattaa huomaamattaan talloa ihmisen varpaille tai yrittää hipsiä jonkin hirrrveän kiinnostavan asian luokse.

Onneksi Mikko osaa myös rauhoittua, kun todella pyydetään. Normaaleissa kotioloissa, rauhallisimpaan aikaan päivästä oria on ihan mukava hoitaa. Tämä hevonen kunnioittaa ihmistä, muttei kuitenkaan ole mikään täysi mammanpoika. Perushoitotoimenpiteet sujuvat Mikon kanssa rutiinilla, eikä varustus tuota mitään ongelmia. Työskentelymotivaatiota löytyy siis myös. Taluttaessa Mikko on energinen, mutta kuuliainen, kunhan ihminen muistuttaa uskaltaa muistuttaa itsestään tarvittaessa. Ihmisen unohtaessaan Mikko saattaa pyrkiä toisinaan omille poluilleen, mutta lopettaa kiemurtelut heti ihmisen komentaessa vähän.

Ratsastaessa Mikolla on mukavan tasaiset askeleet, joissa on helppoa istua. Mikko kulkee hyvin omalla moottorilla, mutta myös jarrut löytyvät. Kouluratsastuksessa ori vaatii ratsastajaltaan täsmälliset, juuri oikein olevat avut jotta se tekee kuten on pyydetty. Pitempään saman liikkeen treenaus ei ole tämän eloisan ja vaihtelusta pitävän orin kanssa hirveän kannattavaa, sillä kyllästyessään Mikko kyllä tekee pyydetyn asian muttei lainkaan niin tarkasti ja täsmällisesti.

Esteillä Mikolla riittää intoa vaikka muille jakaa ja ratsastaja saakin pidätellä hevosta välillä ihan kunnolla. Hypätessä Mikko on melko tarkka siitä, millä vauhdilla esteelle tullaan. Liian hitaassa temmossa orilta loppuu vauhti kesken, jolloin se kieltää tai ainakin tiputtaa puomin varmasti. Liialla vauhdilla suokkiori taas unohtaa ponnistaa ja kieltää, tai vetää viime hetkillä esteen ohitse jos ratsastaja ei ole tarkkana. Jos vauhtia esteelle tultaessa on riittävästi, hyppää Mikko kiitettävästi. Mikon kaltaisen kiltin hevosen kanssa ratsastajan kannattaa keskittyä ensisijaisesti vain orin vauhdin säätelyyn, kunhan se on kunnossa, Mikko kyllä hyppää.


Sukutaulu

i. Vaapukan Matias
KTK-III, KRJ-II, YLA-III
ii. Muistoraunion Uupos
KTK III, SHLA II, YLA2
iii. FNS Eepos
VIR MVA Ch., KTK-I, KRJ-I, VVJ II, YLA1
iie. Viljamäen Muskamaija
ie. VIR MVA Ch Keinumäen Milena
SLA-I, YLA 2, KTK-I, KRJ I
iei. VIR MVA Ch Herra Militantti
KRJ II, YLA 2, KTK-II, SLA-I
iee. VIR MVA Ch Vaapukan Milka
KRJ II, ERJ III, KTK II, SLA I
e. Herecian Viiskatar
ei. Tuuhan Virento eii. Tuulen Vire
eie. Tuikkis
ee. TuuHan Jenita eei. Liinun Konkari
eee. Iloinen Iiris


Jälkikasvu

o/t. varsan nimi (s.00.00.0000) i/e. isä/emä - om. @
o/t. varsan nimi (s.00.00.0000) i/e. isä/emä - om. @
o/t. varsan nimi (s.00.00.0000) i/e. isä/emä - om. @


Kilpailukalenteri

kalenteriin merkitään vain sijoitukset!

päivämäärä kutsu luokka sijoitus
10.04.13 Heartland KRJ, he A 01/40
21.04.13 Wyonn ERJ, 100cm 01/40
16.06.13 Moondance ERJ, 100cm 01/40
18.06.13 Moondance ERJ, 100cm 02/40
25.05.13 Isgaaria KRJ, he A 01/17
23.06.13 Solo ERJ, 100cm 04/30
29.06.13 Solo ERJ, 100cm 02/30
04.07.13 Solo ERJ, 100cm 01/30
06.07.13 Solo ERJ, 100cm 05/30
11.07.13 Fiktio KRJ, he A 01/40
13.07.13 Fiktio KRJ, he A 03/40
15.07.13 Fiktio KRJ, he A 06/40
07.07.13 Fiktio KRJ, he A 05/40
03.07.13 Villa Nelonen KRJ, he B 04/50
06.07.13 Dahlgård Stuteri KRJ, he A 04/40
05.07.13 Kisakeskus Rehberg ERJ, 100cm 06/40
08.07.13 Takkuinen 2782 KRJ, he A 02/50
08.07.13 Takkuinen 2782 KRJ, he A 01/50
31.08.13 Huvitutti ERJ, 100cm 04/30
07.09.13 Odelie's Loves KRJ, he a 01/30
27.08.13 al Najya KRJ, he A 01/28
13.09.13 Venice KRJ, he A 01/50
14.10.13 Koivumäki KRJ, he A 01/40
01.11.13 Wezenlijk ERJ, 100cm 05/30
02.11.13 Wezenlijk ERJ, 100cm 04/30
02.11.13 Wezenlijk ERJ, 100cm 04/30
03.11.13 Wezenlijk ERJ, 100cm 05/30
04.11.13 Wezenlijk ERJ, 100cm 02/30
14.11.13 Marike ERJ, 100cm 04/50
09.11.13 Marike KRJ, he A 04/50
11.11.13 Marike KRJ, he A 01/50
12.11.13 Parodia ERJ, 100cm 04/40
02.11.13 Riiviöt KRJ, he A 05/50
26.11.13 Hiprakka ERJ, 100cm 05/30
26.11.13 Hiprakka ERJ, 100cm 02/30
28.11.13 Hiprakka ERJ, 100cm 02/30
08.12.13 Fifth Bridge Ponies ERJ, 100cm 05/30
12.12.13 Fifth Bridge Ponies ERJ, 100cm 05/30
02.12.13 Mewian Welsh KRJ, he A 02/50
30.11.13 Mewian Welsh ERJ, 100cm 07/50
06.12.13 Arvolaakso KRJ, he A 01/30
11.12.13 Arvolaakso KRJ, he A 04/30
13.02.14 Satulinna KRJ, HeA 01/30
17.02.14 Satulinna KRJ, HeA 05/30
18.02.14 Satulinna ERJ, 100cm 01/30
02.01.14 Keskeneräinen ERJ, 100cm 01/26
03.01.14 Ryövärin Ratsutila KRJ, he A 06/40
21.02.14 Kirbera ERJ, 100cm 05/30
24.02.14 Kirbera ERJ, 100cm 05/30
18.02.14 Theatre of Glamour Nights ERJ, 100cm 03/30
25.02.14 Blackwoods ERJ, 100cm 05/30
21.02.14 Fifth Bridge Ponies ERJ, 100cm 02/30
22.02.14 Fifth Bridge Ponies ERJ, 100cm 03/30
23.02.14 Fifth Bridge Ponies ERJ, 100cm 01/30
23.02.14 Fifth Bridge Ponies ERJ, 100cm 01/30
24.02.14 Fifth Bridge Ponies ERJ, 100cm 04/30
27.02.14 Fifth Bridge Ponies ERJ, 100cm 02/30
28.02.14 Fifth Bridge Ponies ERJ, 100cm 04/30
02.03.14 Fifth Bridge Ponies ERJ, 100cm 04/30
24.02.14 Kelokorven Suomenhevoset KRJ, he A 06/50
26.02.14 Kelokorven Suomenhevoset KRJ, he A 06/50
27.02.14 Kelokorven Suomenhevoset KRJ, he A 05/50
01.03.14 Kelokorven Suomenhevoset KRJ, he A 07/50
23.04.14 Team J&K KRJ, he A 02/40
13.05.14 Brasshill Store ERJ, 100cm 05/30
14.05.14 Brasshill Store ERJ, 100cm 03/30
01.06.14 Vennamo KRJ, he A 01/60
05.06.14 Micram Raceponies ERJ, 100cm 04/50
21.07.14 Seljasaaren Kartano KRJ, he A 07/60
26.07.14 Kadotetut Suomenhevoset ERJ, 100cm 01/30
27.07.14 Kadotetut Suomenhevoset ERJ, 100cm 03/30
29.07.14 Kadotetut Suomenhevoset ERJ, 100cm 01/30
03.10.14 Spoonriver KRJ, he A 04/45
06.10.14 Spoonriver KRJ, he A 03/45
07.10.14 Kadotetut Suomenhevoset ERJ, 100cm 02/30
09.10.14 Kadotetut Suomenhevoset ERJ, 100cm 01/30
17.01.15 Kilpailukeskus Holmberg ERJ, 100cm 04/60
23.01.15 Kilpailukeskus Holmberg ERJ, 100cm 04/60
08.02.14 Örpsilä ERJ, 100cm 03/30
13.02.14 Örpsilä ERJ, 100cm 01/30
16.02.14 Örpsilä ERJ, 100cm 02/30
16.02.14 Örpsilä ERJ, 100cm 02/30
17.02.14 Örpsilä ERJ, 100cm 01/30
21.02.15 Marvel Ponies ERJ, 100cm 01/60
02.03.15 Marvel Ponies KRJ, he A 06/60
11.06.15 Farbranch Irish Draughts ERJ, 100cm 03/30
14.06.15 Farbranch Irish Draughts ERJ, 100cm 02/30
16.06.15 Runoratsut KRJ, he A 02/30
19.06.15 Runoratsut KRJ, he A 03/30
12.06.15 Vennamo ERJ, 100cm 06/39
14.06.15 Vennamo ERJ, 100cm 06/39
16.06.15 Vennamo KRJ, he A 05/35
18.06.15 Vennamo KRJ, he A 05/35
19.06.15 Vennamo KRJ, he A 02/35
20.06.15 Vennamo KRJ, he A 04/35
17.09.15 Mörkövaara KRJ, he A 03/30
19.09.15 Mörkövaara KRJ, he A 02/30
16.08.15 Kilpailukeskus Stewart KRJ, he A 06/100
12.06.15 Breawa KRJ, he A 02/40
17.07.16 Breawa KRJ, he A 02/30
00.00.00 kutsu heö 00/00