© Gál Ildikó

virallinen nimi Titano van de Haffnick rotu, sukupuoli Hannover, ori
syntymäaika ja ikä 18.11.2009, 12.2v rekisterinumero VH14-011-0364
säkäkorkeus 173cm omistaja Miltsu (VRL-05564), Breawa
painotus estepainotus kasvattaja ja entinen omistaja Stal Haffnick (Saksa), Rinsessa
koulutus ko. he A, re. 160cm saavutukset -
täyttänyt 3 vuotta 18.01.2010


Luonnekuvaus

Tino - Se valkoinen ori, jolla prinssi ratsastaa prinsessansa luokse. Tai ainakin melkein. Tämä ori vaan ei voi sietää miehiä sitten yhtään, joten prinssi ja prinsessa unelmat voi unohtaa samantien. Tino on nuoruudessaan pahasti laiminlyöty, joten se on edelleen herkkä ja epävarma. Mutta määrätietoisen ja kärsivällisen tutustumisprosessin myötä tästä herrasta kuoriutuu sosiaalinen ja fiksu persoona, jolta löytyy mukavasti potentiaalia esteradoille.

Uusien ihmisten parissa Tino on edelleen hyvin varautunut, mutta tuttujen kanssa se on mukava hoidettava. Tino on utelias ja aina yhtä leikkisä kuin pieni varsa. Mahdollisesti juuri siksi, että sen nuoruusvuodet jäivät ikään kuin välistä. Ori osaa kuitenkin olla ori. Tino egoilee mielellään orin olemuksellaan, mutta lopettaa kun asiasta tarpeeksi napakasti hänelle huomauttaa. Liian äkkinäinen tai voimakasotteinen ei saa olla, Tinon luottamusside on helpompi rikkoa kuin rakentaa, etenkään uudelleenrakentaa.

Tino ei ole mikään superkoulutaituri, mutta yrittää pääasiassa tehdä aina kaiken mitä siltä ikinä pyydetäänkään - tosin lopputuloksesta ei niinkään ole takuita. Tino tekee kauniita vaihtoja, ja osaa jopa vaihtaa hieman sarjassakin, mm. joka neljännellä, joskus myöskin kolmannella. Tino saattaa alkutunnista olla hieman nihkeä, sillä ori lämpenee hitaasti. Lämmettyään Tino on mukava ja herkkä, toisinaan hyvin sähköinen ja kuumahtava ratsu. Ori yleensä innostuu alkukankeuden jälkeen tekemään töitä niinkin innokkaasti, ettei lopettamiselle tunnu löytyvän hyvää kohtaa.

Esteillä Tino on varma ja ketterä menijä, joka varmistuu ja parantaa suoritustaan sitä mukaan kun puomit nousevat. Tino imee hyvin esteelle ja katsoo itse huolellisesti hyvän ponnistuspaikan. Tino ei kuitenkaan tykkää satulassa uinujista. Ori osaa olla varsin kelju ja kieltää jos ratsastaja ei ole hereillä. Kieltäminen tältä orilta on kuitenkin hyvin harvinaista, pääasiassa ori hyppää rehellisesti erikoisimmatkin esteet, niin pitkät vedet, harvat pystyt kuin muuritkin.

Kenttäratsastus ei ehkä ole Tinon vahvuuksia. Toki ori hyppää mitä eteen tulee - rehellinen kun on - mutta näkee esteiden takana ja puskissa mörköjä, jonka seurauksena ori on epävarma ja jännittynyt. Tavallisilla maastolenkeillä on hieman samaa pulmaa: mörköjä tuntuu löytyvän joka puskasta ja puusta. Kaveriporukassa Tino pysyy kyllä käsissä, se ei vapaaehtoisesti lähde muiden luota, mutta se hypähtelee valtavia sivuloikkia tienpuolelta toiselle. Yksinään orin kanssa on melkeinpä turha lähteä pihapiiriä pidemmälle, yksi pieni rasahdus ja ori lähtee villisti käsistä.

Kisoissa Tino on aikamoinen macho. Ori ei aina ole mukana siinä mitä parhaillaan ollaan tekemässä, vaan tuppaa sehlaamaan jotain muuta. Radalla Tino on pääasiassa reipas ja rehti, mutta radan jälkeen se on ikään kuin "puolikuollut". Ori on itseensä erittäin tyytyväinen ja se seisoskelee mielellään odottamassa palkintojenjakoa kentän laidalla silmät ummessa, hoitajaklaanin kehuessa sitä maasta taivaisiin. Kunniakierroksilla Tinoa on vaikea pitää hyppysissä, toisten takana se suostuu laukkaamaan vielä kohtuullista vauhtia, mutta voittajana se karauttaa sellaiseen vauhtiin, ettei monetkaan ole moista nähneet.

© Lilla


Sukutaulu

i. Top Gun
mkm, trakehner, 175 cm
estepainotteinen
evm
ii. Edelwaizz
mkm, trakehner, 174 cm
estepainotteinen
iii. Chamberlain
rnkm, trakehner, 175 cm
estepainotteinen
iie. Mona
m, trakehner, 169 cm
estepainotteinen
ie. Amore
rn, trakehner, 168 cm
estepainotteinen
iei. Kingston
m, trakehner, 170 cm
estepainotteinen
iee. Claddy 5
trn, trakehner, 167 cm
estepainotteinen
e. Mackenzia
prt, trakehner, 167 cm
estepainotteinen
evm
ei. Araman xx
rt, xx, 166 cm
estepainotteinen
eii. Rob-O-Man xx
rt, xx, 167 cm
yleispainotteinen
eie. Amazing Grace xx
prn, trakehner, 156 cm
yleispainotteinen
ee. Nicki Du Beridier
m, trakehner, 165 cm
estepainotteinen
eei. Theonlywayisup
m, trakehner, 167 cm
estepainotteinen
eee. Titania 5209
tprt, trakehner, 162 cm
yleispainotteinen


Jälkikasvu

o/t. varsan nimi (s.00.00.0000) i/e. isä/emä - om. @
o/t. varsan nimi (s.00.00.0000) i/e. isä/emä - om. @
o/t. varsan nimi (s.00.00.0000) i/e. isä/emä - om. @


Kilpailukalenteri

kalenteriin merkitään vain sijoitukset!

päivämäärä kutsu luokka sijoitus
02.10.14 Kilpailukeskus Reiter ERJ, 160cm 04/30
07.10.14 Kilpailukeskus Reiter ERJ, 160cm 04/30
15.09.14 Casino Showjumpers ERJ, 160cm 03/30
17.09.14 Casino Showjumpers ERJ, 160cm 04/30
03.10.14 Stajnia Trzebielino ERJ, 160cm 06/50
06.10.14 Stajnia Trzebielino ERJ, 160cm 02/50
01.10.14 Shangri La ERJ, 160cm 03/30
10.10.14 Shangri La ERJ, 160cm 05/30
30.09.14 Nonshein ERJ, 160cm 02/30
30.09.14 Nonshein ERJ, 160cm 03/30
01.10.14 Nonshein ERJ, 160cm 02/30
04.10.14 Nonshein ERJ, 160cm 02/30
23.12.14 Virtuaalitalli Abgelegenheit ERJ, 160cm 05/30
26.12.14 Virtuaalitalli Abgelegenheit ERJ, 160cm 01/30
27.12.14 Virtuaalitalli Abgelegenheit ERJ, 160cm 05/30
26.12.14 Hymni ERJ, 160cm 03/30
22.02.15 Marvel Ponies ERJ, 160cm 04/30
24.02.15 Marvel Ponies ERJ, 160cm 05/29
24.03.15 Rêve de Haussea ERJ, 160cm 02/30
27.03.15 Rêve de Haussea ERJ, 160cm 02/30
19.03.15 Petäjävaara ERJ, 160cm 04/24
13.04.15 Skurvash ERJ, 160cm 04/30
18.04.15 Skurvash ERJ, 160cm 04/30
19.04.15 Skurvash ERJ, 160cm 01/30
22.04.15 Skurvash ERJ, 160cm 04/30
24.04.15 Skurvash ERJ, 160cm 03/30
25.04.15 Skurvash ERJ, 160cm 02/30
26.04.15 Skurvash ERJ, 160cm 02/30
27.04.15 Skurvash ERJ, 160cm 03/30
13.04.15 Danve ERJ, 160cm 05/00
16.04.15 Danve ERJ, 160cm 04/00
18.04.15 Prime Sporthorses ERJ, 160cm 02/30
19.04.15 Prime Sporthorses ERJ, 160cm 05/30
06.06.15 Allim's Sporthorse ERJ, 160cm 03/50
16.08.15 Kilpailukeskus Stewart ERJ, 160cm 01/58
18.08.15 Kilpailukeskus Stewart ERJ, 150cm 08/75
24.08.15 Kilpailukeskus Stewart ERJ, 150cm 02/75
24.08.15 Kilpailukeskus Stewart ERJ, 150cm 04/58
10.09.15 Defective ERJ, 160cm 05/30
10.09.15 Defective ERJ, 160cm 01/30
26.08.15 Mel Seren ERJ, 160cm 01/30
28.08.15 Mel Seren ERJ, 160cm 02/30
05.12.15 Teufel Warmbloods ERJ, 160cm 04/38
24.12.15 Navelina ERJ, 160cm 01/30
26.12.15 Navelina ERJ, 160cm 04/30
26.12.15 Navelina ERJ, 160cm 05/30
02.01.16 Harmony Sporthorses ERJ, 160cm 06/40
22.01.16 Claridge Stud ERJ, 160cm 03/30
30.01.16 Team Fallacy ERJ, 160cm 05/30
31.01.16 Team Fallacy ERJ, 160cm 02/30
11.01.16 Team Fallacy ERJ, 160cm 07/50
02.01.16 Harmony Sporthorses ERJ, 160cm 06/40
12.03.16 Savikko ERJ, 160cm 05/22
29.02.16 Satulinna ERJ, 160cm 12/135
23.04.16 Aittohaara ERJ, 150cm 01/40
27.04.16 Aittohaara ERJ, 150cm 05/40
08.05.16 Metsovaara ERJ, 160cm 03/31
07.05.16 Moon Sugar Ltd ERJ, 160cm 02/18
08.05.16 Moon Sugar Ltd ERJ, 160cm 02/18
00.00.00 kutsu heö 00/00